
Aurium on vaasalainen elektronisen tanssimusiikin kokoonpano, joka yhdistää musiikissaan suomenkieliset henkilökohtaiset tarinat, tarttuvat melodiat ja kansainvälisen tason energiset EDM-tuotannot. Vuonna 2023 Aurium teki paluun uudella kokoonpanolla, jossa alkuperäisjäsen Jarkko Ripsomaan rinnalla toimii laulaja-lauluntekijä Piritta Tanttari.
Tammikuussa debyyttialbuminsa julkaisseen duon yli 5 miljoonaa striimanneet singlejulkaisut ovat keränneet huomiota sekä radioaalloilla että suoratoistopalveluissa. Nyt Promoamon lukijat pääsevät kurkistamaan Auriumin kulissien taakse.
Aurium teki tauon jälkeen paluun vuonna 2023. Mikä sai teidät herättämään projektin uudelleen henkiin?
Jarkko: Alunperin, kun kysyin Pirittaa tekemään yhdessä biisejä oli selkeää, että genre tulee olemaan elektronista suomidancea. Tämä musiikkityyli on minun ydinosaamistani tuottajana. Olin myös pitkään kokenut, että Suomessa on selvästi iso aukko ja kysyntä kyseiselle, laadukkaasti tehdylle elektroniselle tanssimusiikille. Olimme tehneet yhdessä jo muutaman biisin ja aloimme pohtia, millä nimellä ne julkaistaan. Lopulta keskusteluissa tuli esiin vanha Aurium-bändini, jonka soundi ja tyyli istuivat hyvin meidän uusille biiseille, jolloin oli helppo päätös jatkaa sillä nimellä.
Miten löysitte toisenne ja miten yhteistyö alkoi?
Jarkko: Tapasimme Rytmi-instituutin artistivalmennuksessa. Laitoin merkille Pirittan demoissa hänen uniikin laulusoundinsa ja lopulta rohkenin ehdottaa hänelle co-write-sessiota. Yhteistyö sujui alusta asti oikein hyvin ja jo ekassa sessiossa syntyi Auriumin julkaistu ”Vie mut uniin” -biisi.
Piritta: Oma tyyli artistina ja lauluntekijänä kehittyi artistivalmennuksen aikana ja etsin tuottajaa, joka pystyisi auttamaan kunnianhimoisten musatavoitteiden ja vision toteuttamisessa. Dance-musiikki ei ollut minulle tuttua entuudestaan, varsinkaan suomenkielinen, mutta meiltä löytyi Jarkon kanssa yhteisiä ulkomaisia inspiraation lähteitä, joiden pohjalta alettiiin toteuttamaan yhteisiä musaideoita. Täydennämme hyvin toisiamme erilaisten vahvuuksiemme ja osaamisemme avulla.
Miltä on tuntunut lähteä rakentamaan Auriumia uudelleen – millaisia eroja näette nykyisen ja alkuperäisen Auriumin välillä?
Jarkko: Alkuperäisen Auriumin aikana käytiin niitä kuuluisia oppivuosia, ei ollut selkeää suuntaa tai suunnitelmaa, tehtiin vaan musaa, kun se oli kivaa. Lopulta toiminta hiipui, kun tekeminen ei ollut niin määrätietoista. Nykyisen Auriumin toiminta sen sijaan on ammattimaista ja määrätietoista. Meillä molemmilla on tavoitteet korkealla ja motivaatio jättää pysyvä jälki Suomen musakentälle.
Musiikkinne yhdistää suomalaisen tanssimusiikin eurooppalaiseen dance-soundiin. Mistä löydätte inspiraatiota musiikin tekemiseen?
Jarkko: Kuuntelen paljon eurooppalaista konemusiikkia, joka on siellä tosi suosittua (trance, hardstyle, house, EDM, yms). Euroopassa on ihan eri tason meininki elektroniselle musiikille kuin Suomessa: genrejä ja kuuntelijoita on todella paljon. Näitä samoja fiiliksiä ja soundeja haluan tuottajana tuoda Auriumin soundiin. Meidän musiikki tosin usein rinnastetaan ‘ysäriin’ johtuen ehkä siitä, että Suomessa ei juurikaan ole tehty modernia, suomenkielistä konemusiikkia vuosikymmeniin. Muistetaan vain ne ysärin Movetronit ja Aikakoneet. Välillä huvittaa, että vaikka otan Auriumin tuotantoihin ja soundeihin vaikutteita esim. Guettan ja Mortenin New Rave -tyylistä tai Ziggy X:n Hard Dancesta, se on suomalaisille kuitenkin ‘ysäriä’. Se, mihin Auriumin musiikki halutaan kansan suussa lokeroida, ei ole meille olennaista, sillä tulemme aina tekemään omaa juttua 100% ja kokeilemaan uutta musiikissamme.
Piritta: Vaikka biisien rakenteissa ja soundeissa haetaan inspiraatiota ulkomailta, biisien lyriikoissa käytän häikäilemättömästi hyväksi omia ja ystävien monimutkaisia rakkaustarinoita, joita väritän teemaan sopivaksi.
Miten kuvailisitte luomisprosessianne?
Jarkko: Se vaihtelee, mutta yleensä otetaan jokin Pirittan teksti pöydälle ja aletaan hahmottelemaan soinnutusta ja melodiaa siihen. Tekstiä ja melodiaa pallotellaan ja testaillaan yhdessä ja kun “se jokin” sieltä löytyy, niin tulee fiilis, että kyllä tästä biisi tulee. Tuottajana kuulen monesti valmiin biisin mielessäni jo varhaisessa vaiheessa. Toinen tapa on, että otan jonkin tietyn tyylisen tai mielenkiintoisen rakenteen omaavan biisin raamiksi meidän omalle. Esim. “Uskotko magiaan?” syntyi juurikin tällä tavalla. Halusin tehdä modernin EDM-biisin, jossa on genrelle tyypillinen instrumentaalidroppi, johon noustaan kasvattamalla biisiä introsta asti. Kun rakenne oli käytännössä lyöty lukkoon ennen kuin biisiä oli edes kirjoitettu, se asetti omia haasteita biisinteolle. Onnistuttiin kuitenkin Pirittan kanssa viemään homma hienosti maaliin ja kohta biisillä onkin jo miljoona striimiä Spotifyssa.
Teette kaiken tuotannon itse. Miten jaatte työnteon vastuut?
Jarkko: Molempien vahvuuksien kautta homma pyörii hienosti. Pirittalla on suurin vastuu biisien teksteistä ja minulla tuotannoista. Välillä biisien sävellykset ja melodiat tulee suoraan Pirittan laulamana ja välillä minä soittelen pölyisillä syntikoilla nuotit kuntoon. Ei ole väliä kumpi tekee mitäkin, koska molempien kädenjälki näkyy useimmiten biisin joka osuudessa. Pääasia on, että saadaan hyviä biisejä aikaiseksi.
Mikä on teille merkityksellisin yhdessä tekemänne biisi? Miksi?
Aurium: ‘Uskotko magiaan?’: Tämä oli meidän eka julkaisu ja se on ollut myös meidän suosituin biisi alusta asti. Moderni rakenne ja tuotanto toimii hienosti. Biisin kaunis teksti toimii hyvin ja kysyvä title saa uudenkin kuulijan mielenkiinnon heräämään. Osuttiin maaliin heti ekalla julkaisulla.
Live-esiintymistänne on kuvailtu kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Millaisia elementtejä kuuluu Auriumin keikkoihin?
Jarkko & Piritta: Aurium tekee bilemusiikkia. Haluamme että Auriumin live-esiintyminen kuvastaa sitä energiaa ja fiilistä, jota haluamme musiikillamme välittää. Keikoilla on vauhtia, värivaloja, kimallusta, keskinäistä läpänheittoa ja energiaa – unohtamatta herkkiä hetkiä esim. “Sun mä oon” -biisin aikana. Tärkein tehtävämme keikoilla on nostaa energiaa ja saada ihmiset hyvälle tuulelle bilettämään kanssamme. Samalla saamme yleisöltä energiaa myös omaan tekemiseen lavalla. Parasta keikoilla on, kun olemme antaneet kaikkemme, yleisö on nauttinut ja tulee jakamaan fiiliksensä meille keikan jälkeen.
Elektroninen musiikki vaatii kunnolliset puitteet. Onko ollut haastavaa löytää sopivia keikkapaikkoja Suomessa?
Aurium: Kunhan kunnon äänentoisto subbareilla ja strobovalot löytyy, niin puitteet on kunnossa. Aurium keikkailee mielellään niin pienissä yökerhoissa kuin isommillakin areenoilla.
Mikä on ollut tähän mennessä unohtumattomin keikkanne?
Jarkko: Jysäri Dance Tour, Himos areena 24.1.2025. Huikea keikkapaikka ja yleisö. Ihan hullu meininki oli.
Piritta: Edellä mainitun keikan lisäksi nostaisin meidän ekan comeback-keikan Club Onniteekissä Hotelli Sorsanpesässä 2023. Siellä esiintyivät myös mm. DJ Tony ja Basic Element, joka oli myös Jysäri Dance Tour -keikalla tammikuussa. Illan aikana sattui ja tapahtui kaikenlaista… Jännitti ihan sikana ensimmäinen keikka Auriumina ja vanhojen Aurium-biisien haltuunotto lyhyessä ajassa. Tupa oli ihan täynnä uusia ja nykyisiä Aurium-faneja. Monet heistä ovat seuranneet meidän mukana keikoilla siitä lähtien, mikä on ollut aivan mahtavaa huomata. Tosi kiitollinen meidän kuuntelijoista!
Missä teidät seuraavaksi on mahdollista nähdä livenä?
5.7.2025 Jysäri-festivaali, Himos
3.9.2025 On the Rocks, Helsinki
Auriumin uusi nousu on lähtenyt hyvin käyntiin. Mitkä ovat tähän saakka teille suurimmat onnistumisen hetket?
Aurium: Albumin julkaisu. Ei ole mikään pieni työmaa tehdä kahdestaan albumi alusta asti valmiiksi. Toisin kuin Top10 artisteilla, meiltä puuttuu ison levy-yhtiön tuotantoarmeija, joka hoitaa mm. biisien kirjoituksen, äänitykset, tuotannot, miksaukset, masteroinnin, visut, markkinoinnin yms. Me tehdään ja rahoitetaan suurin osa kaikesta työstä kahdestaan. Myös albumin julkaisu fyysisinä painoksina (CD ja vinyyli) on ollut mahtava saavutus. Olemme myös onnistuneet pääsemään jokaisella biisillä Spotifyn editorilistoille sekä kasvattamaan kuuntelijamäärää tasaisesti. Kun kuulimme, että pääsemme esiintymään Jysäri-festareille kesällä 2025, se oli meille myös upea hetki ja saavutus. Lisäksi kaikki keikat ja palaute, jota olemme saaneet faneilta innostaa meitä jatkamaan ja tekemään lisää musiikkia.
Onko teillä ollut tilannetta, missä menitte ”vaikeuksien kautta voittoon”?
Aurium: Välillä stressiä aiheuttaa tiukat aikataulut ja tekemisen yhteensovittaminen muun elämän ja työn ohella. Kyllä vahvat persoonat törmäilee väistämättä, kun kahdestaan tämän kaiken tekee. On pitänyt oppia sopeutumaan toisen erilaisiin työtapoihin. Piritta esim. tekee usein öisin musahommia ja pitää kiinni dediksistä. Jarkko taas haluaa nukkua yöt ja tehdä duunit enemmän fiiliksen mukaan. Koska molemmilla on kuitenkin sama tahtotila edistää musauraa, niin hommat on kuitenkin lopulta saatu tehtyä valmiiksi aikataulussa, eikä sovittuja juttuja ole jouduttu perumaan – ei, vaikka olisi pää kainalossa.
Mikä on teidän tavoitteenne? Miten olette matkalla tätä tavoitetta kohti?
Aurium: Tavoitteena on päätoiminen ura artistina. Teemme määrätietoisesti työtä tuon tavoitteen saavuttamiseksi: jatkamme uusien biisien julkaisua tasaiseen tahtiin sekä keikkailua. Myös uusia yhteistyökuvioita on kehitteillä…
Voitteko paljastaa tulevia suunnitelmianne?
Aurium: Keikkojen lisäksi tulossa on uutta musiikkia vielä tämän vuoden puolella. Kannattaa katsoa myös Huomenta Suomi MTV3-kanavalta tulevana sunnuntaina 16.3. klo 11.45, jossa paljastetaan meidän uunituore musavideo! Kannattaa ottaa Aurium seurantaan, niin pysyy mukana kaikissa käänteissä!
Piritta, millaista kokemusta ja oppia sinulla oli musiikin esittämisestä ja tekemisestä ennen Auriumia? Miten nämä kokemukset ovat muokanneet lähestymistäsi Auriumin musiikkiin?
Piritta: Olen laulanut cover-bändeissä useita vuosia ja tehnyt omaa musiikkia Feen!ks-nimellä ennen kuin tavattiin Jarkon kanssa ja alettiin tekemään yhdessä musiikkia. Mä meen musiikinteossa tosi syvälle ja biisinkirjoittaminen vaatii paljon luottamusta ja turvallista tilaa ilmaista itseään. Kirjoitin aiemmin Varpunen jouluaamuna -tyylisiä itkuvirsiä, mutta Auriumin myötä olen kohdannut menneisyyden tapahtumiani, kuten kiusaamista sekä väkivaltaa ja löytänyt voimaa olla häpeilemätön versio itsestäni. Jatkossa tulen varmasti avaamaan tätä puolta enemmän myös biiseissä. Albumin työstäminen ja biisinkirjoitus oli itselle iso kasvutarina ja monta kertaa olen ollut omalla epämukavuusalueella ja miettinyt, että uskallanko ja saanko ja voiko näin tehdä? Sitten olen vain rohkeasti tehnyt, minkä jälkeen onnistumisen hetket ovat rohkaisseet jatkamaan. Enää en mieti mitä muut tästä ajattelee, kun itsellä on niin vahva olo, että tämä on just sitä mitä minä haluan tehdä ja olla.
Jarkko, urasi on alkanut DJ:nä ja olet itseopiskellut musiikintuotannon. Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka haaveilevat elektronisen musiikin tekemisestä?
Jarkko: Aloita rohkeasti tekemään äläkä lopeta. Auttaa paljon, jos opettelet soittamaan esim. koskettimia, mutta se ei ole välttämätöntä. Usko itseesi ja luota siihen, että onnistut äläkä välitä muiden mielipiteistä, vaan tee sitä mitä sydän käskee. Nykyään aloittaminen on helppoa, kun esim. YouTubessa on tutoriaaleja jokaiseen musiikinteon vaiheeseen ja näillä pääsee myös itsenäisesti alkuun. Verkostoidu rohkeasti ja löydä hyviä tyyppejä, joiden kanssa tehdä musaa, oppia yhdessä ja jotka hengittävät samoja musajuttuja kuin sinä itsekin. Älä epäröi kysyä neuvoa kokeneemmilta tekijöiltä tai idoleiltasi. Muista että tekemällä se suurin kehitys syntyy ja jokaisen on se oma vuori itse kiivettävä.
Jos voisitte valita yhden unelmakeikkapaikan, mikä se olisi – ja miksi juuri se?
Jarkko: Jysäri-festarin päälava. Festarit ovat täynnä elektronisen musiikin ystäviä ja olisi unohtumaton kokemus esiintyä pimenevässä kesäyössä tuhansille ihmiselle…
Piritta: Pitää unelmoida isosti, joten tulevaisuuden tähtäimenä on loppuunmyyty stadion-keikka Suomessa. Jysäri-festivaali oli meidän suunnitelmassa jo pari vuotta sitten ja tänä kesänä se unelma toteutuu. Keikkapaikalla ei ole niinkään väliä, vain sillä että pääsee esiintymään isolle yleisölle ja tuomaan iloa dancemusan voimalla ihmisjoukoille.
Mitä haluaisitte sanoa niille ihmisille, jotka ovat seuranneet matkaanne alusta saakka – ja niille, jotka vasta nyt löytävät Auriumin musiikin?
Aurium: Kiitos kun kuuntelette ja jaatte meidän musiikkia! Ilman fanien sitkeää painostusta esim. “Yö salaisuuksien” -biisiä ei varmasti olisi tehty ja julkaistu virallisesti myös levyllä. Teidän ansiosta me tätä musaa tehdään ja on mahtavaa, että siitä tykkää tosi monet muutkin kuin me.
Aurium linkit:
Spotify: https://open.spotify.com/artist/7DAPaQ1znPk2QD4Y88WE8D
YouTube: https://www.youtube.com/@AuriumMusic
TikTok: https://www.tiktok.com/@auriumofficial
Instagram: https://www.instagram.com/aurium_official/
Facebook: https://www.facebook.com/AuriumVirallinen
Apple Music https://music.apple.com/fi/artist/aurium/1668521762?l=fi
https://lnk.bio/aurium
Artikkelikuva: Noora Lehto
Julkaistu: 14.3.2025