Millaisesta musiikista Etelä-Pohjanmaa tunnetaan vuonna 2025? Monelle ei tule äkkiseltään mieleen mitään, mutta ehkä nyt tulee mieleen Häjyt. Eteläpohjalainen musiikkiskene on saanut nimittäin uuden äänen hiphop-yhtye Häjyjen myötä. Häjyjen meininki on laajempaa kuin ”vain” bänditoimintaa, sillä kyseessä on enemmänkin alueen rap-liike, joka käsittää Häjyjen lisäksi noin 30-henkisen räppäreiden yhteisön. 

Etelä-Pohjanmaa on tunnettu omaleimaisesta ja omapäisestä kulttuuristaan, ja Häjyt on tuonut sen perinteen nyt rap-skeneen, samalla tuoden esiin sen, mikä on ainutlaatuista tässä osassa Suomea. Suorapuheiset Häjyt eivät vain sano mitä ajattelevat, vaan he kokevat, että heillä on velvollisuus puhua omasta kulttuuristaan ja alueestaan – identiteetistä, jota he Suomessa edustavat. Heidän rapissaan on vahvasti läsnä eteläpohjalainen murre, elämäntapa ja asenne, jossa ei nöyristellä, mutta ei myöskään mennä liiallisiin äärimmäisyyksiin.

Häjyt-yhtyeen jäsenet: Kullervo, Huutis, Pasanen ja Otso

Häjyt-yhtyeeseen kuuluu kolme räppäriä, Kullervo, Pasanen ja Huutis, sekä tuottaja Otso. Ryhmään kuuluu myös manageri Tommi, joka hoitaa yhtyeen asioita kulissien takana. Yhtyeen jäsenillä on takanaan pitkä kokemus musiikin tekemisestä jo ennen Häjyjä ja heistä kaikki ovat omilla sooloprojekteillaan saavuttaneet tunnustusta jo ennen yhtyeen muodostamista. Osalla musiikin tekeminen on lähtenyt jo hyvin varhaisella iällä. Kullervo on Lapualta kotoisin oleva artisti, joka tunnetaan erityisesti singlestään ”Tasapää”. Huutis on Seinäjoelta kotoisin oleva artisti, jonka teksteissä on voimaa ja uskoa siihen, että kovalla työllä voi saavuttaa mitä tahansa. Pasasta taas tituleerataan Etelä-Pohjanmaan rap-veturiksi, joka on ollut mukana alueen rap-kulttuurissa jo pitkään. Hänen kappaleensa ”Härmän Laki” on varmasti ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan kansallispuvussa kuvattu hiphop-musiikkivideo, ja hänen musiikkinsa jatkaa pohjalaisen identiteetin esittämistä. Otso Karesola on ryhmän tuottaja ja instrumentaaliartisti, jonka biitit ja tuotannot luovat pohjan Häjyt-yhtyeen ainutlaatuiselle soundille, ja hän on ollut keskeinen osa eteläpohjalaisräpin kehitystä. Ryhmän vahva taustavaikuttaja on ns. ”mystinen manageri” Tommi Luostari. Mystinen siksi, että hänestä puhutaan, mutta hän ei näy ryhmän julkisessa toiminnassa. Tommi on kuitenkin se, joka neuvottelee ja hoitaa ryhmän käytännön asioita.

Yllätysmenestys vai palkka pitkästä työstä?

Häjyt ovat työstäneet yhdessä musiikkia kulissien takana biisintekosessioissa.

”Me aloitettiin tän tekeminen yli vuos sitten. Toka biisi tuli ulos nyt, mut meillä on kyllä tuolla kottikärryllinen tavaraa.”, kertoo Pasanen.

Tiedossa on siis uusia Häjyt-julkaisuja tasaisena tahtina. Yhtyeen ensimmäinen single, ”Hulluu ja Häjyy” julkaistiin 31.1.2025 ja se nousi yllättäväksi menestykseksi, joka sai ryhmän jäsenten puhelimet pirisemään. Tommin mukaan biisi myös kiteyttää sen, mistä Häjyissä on kysymys eli ”Pohjanmaan veljeydestä”. Yhtye on saanut kappaleesta valtavasti positiivista palautetta, ja se on kerännyt huomiota radiossa ja lehtijutuissa. 

”Itä-suomalainen rap-artisti Pure vetää Twitch-streamiä, missä se kerran viikossa käy aina levyraadin uudet julkaisut läpi. Hän muun muassa sanoi, että tää on niin isoa musaa, että tää vaatis isot lavat toimiakseen, mutta koska ollaan Pohjanmaalta, niin se toimii sen takia, että se kuuluu asiaan.”, Kullervo summaa saatua palautetta. 

Biisin menestys näkyy myös keikkakalenterissa. Keväälle ja kesälle onkin buukattu esiintymisiä ravintoloihin ja festivaaleille. Biisin menestys yllätti ryhmän, Tommin sanoin, ”housut kintuussa”. ”Hulluu ja Häjyy” -kappale on nimittäin kerännyt noin kuukaudessa yli 150 000 kuuntelua Spotifyssa. Tämä on omakustannejulkaisulle kova kuulijamäärä ja selkeä signaali siitä, että ryhmän eteläpohjalainen rap puree kuulijakuntaansa, sille on kysyntää ja paikka suomalaisessa musiikkikentässä.

Biisit syntyvät yhteistyöstä ja yhteisestä visiosta

Ryhmä tekee biisit yhdessä ”sessareissa”, missä ryhmällä tuntuu olevan todella hyvä työflow. Huutis kuvailee ryhmän yhteistyön sujuneen musiikin teossa mutkitta alusta alkaen:

”Muistan ne ekat sessarit, et kun mä lähdin johonkin vessaan ja sitten, kun tulin takaisin, niin siellä soi jo biittiä ja vedetään sanoja. Harvinaista, että kaikille natsaa se meininki. Kaikilla oli sellainen fiilis, että tää on kova. Se oli oikeesti vähän maagisen tuntuista.”

Ryhmän biisit syntyvät biitti edellä. Ryhmän tuottaja tekee biisiaihiot, joita ryhmä kokoontuu kuuntelemaan ja edelleen työstämään. Ensin saatetaan vain alkaa freestailaamaan biitin päälle ja hakemaan siitä biisille hookkia ja aihetta.

”Kyllä me haetaan biisin pääidea yleensä porukalla”, Pasanen täsmentää.

Kolmen räppärin yhteistyönä syntyvät biisit myös nostavat ryhmän sisällä rimaa tekstien tasolle. 

”Jätkät sparraavat toinen toisiaan”, kertoo Tommi.

Sessioissa on rehellinen ote ja kaikilla aito halu tehdä huippuhyviä tekstejä. Kullervo täsmentää:

”Prosessi on tavallaan kilpailuhenkinen, mutta me vannotettiin keskenämme, että jos Veeti nyt heittää biittiin versen ja mä oon sillai, että se on aivan paska, niin siitä pitää pystyä sanomaan, että tee nyt vittu parempi. Pointti ei kuitenkaan ole tässä se, että mä haluun olla parempi kuin noi kaks muuta. Mä haluun, että nuo kaksi on parempia kuin minä ja kun kuuntelee kaikki verset läpi, niin kukaan ei voi sanoa, että toi on noista ylivoimaisesti paras.”

Tekstien tyylistä ryhmä on kuitenkin samoilla linjoilla:

”Tään on tarkoitus olla kansanmusiikkia ja myös ymmärrettävää tekstiä”, kertoo Otso.

”Hyvää räppiä, jota on helppo pureskella”, kuittaa Kullervo. 

Uudenlainen bändimuoto ja yhteisön voima

2000-luvulta alkaen yhtyeiden määrä on vähentynyt ja yksilöartistit ovat vallanneet markkinoita. Häjyissä on kuitenkin samaa yhteisöllistä henkeä, kuin 90-luvun perinteisemmissä rockbändeissä.

”Puhuttiin alussa aika nopeasti siitä, että kun rap on yksilölaji, niin me muutettiin se dynamiikka ja tehtiin tästä joukkuelaji”, Kullervo kertoo.

”Mieti nyt joku futis- tai lentopallojengi. Ne on parhaita kavereita keskenään, porukalla kulkee ympäri lumperoosia tekemässä sitä juttua, mistä ne kaikki tykkää.”

Vaikka Häjyt on räppäri- ja tuottajaryhmä, heidän työskentelytapansa tuo vahvasti esiin bändimäisen yhteisön dynamiikan. Ryhmän jäsenet tekevät yhteistyötä niin studiolla kuin keikoilla, mutta myös heidän soolotyöskentelynsä kulkee käsi kädessä. Näin syntyy yhteisöllinen energia, joka on kiehtovaa kuunneltavaa.

”Meillä on kolme räppäriä, mutta me halutaan, että jokainen vie toisia eteenpäin”, kertoo Kullervo. 

”Jos joku meistä heittää hyvän biisin, niin siitä saavat kaikki voimaa ja inspiraatiota. Tavoitteena on, että jokainen meidän biisi on parempi kuin edellinen, eikä kukaan jää jälkeen.”

Tämä yhdessä tekemisen filosofia kantaa paitsi heidän julkaisuissaan myös keikoilla, joissa musiikki on yhteistä, eikä yksilön saavutuksia korosteta. Eteläpohjalainen yhteisöllisyyden henki tuo esiin heidän aitoutensa ja auttaa erottumaan valtavirran rap-skenestä.

Pohjanmaan energia ja rehellistä realismia

”Me toivotaan, että teksteistä kuvastuu terve maalaisjärki”, kertoo Tommi. ”Me ei dissata paikkakuntia, oli kyseessä sitten Rovaniemi tai Helsinki, vaan me kerrotaan, miten jutut tehdään täällä ja siitä kannattaa ottaa mallia. Jos et ota mallia, niin se on oma häpiä.”

Häjyjen toiminta on kautta linjan riisutun rehellistä. Se heijastuu myös heidän musiikkiinsa. Heidän rapissaan on sellaista pohjalaista henkeä, jota ei voi teeskennellä.

”Me ollaan eteläpohjalaisia, ja se näkyy siinä, miten me tehdään musaa. Ei se ole mikään kepeä juttu. Me ollaan ylpeitä siitä, mistä tullaan, ja halutaan näyttää se myös meidän musassa”, kertoo Pasanen.

Kullervo kuvailee tekstien aiheiden kumpuavan eteläpohjalaisesta kuvastosta ja elämäntyylistä ja hänestä paras tapa on ollut kirjoittaa sellaisilla sanoilla ja sellaisista aiheista, joita Etelä-Pohjanmaalla asuvat ymmärtävät. Hän mainitsee esimerkkinä 15-16-vuotiaat, joiden viikonloppu koostuu kylillä traktorilla, mopperilla tai mopoautolla pyörimisestä sekä kaljan juomisesta isoveljen hallilla, jossa rukataan derbiä. 

“Mitä vittua ne kuuntelevat siellä? Ibeä! Tiedätkö jotakin ‘West side baby’ Helsinki-musaa. Mä ajattelin, että ei käy! Et tehdään nyt noille tänne sitä musaa.”

Yhteisö ja yhteiset tavoitteet

”Häjyistä on lähtenyt se pallo siihen Etelä-Pohjanmaan skeneen, että täällä ylipäätään voidaan sanoa olevan skeneä. Ja sit Häjyt on se porukka, mihin se tiivistyy, mikä tuo valtavirtaan sen Etelä-Pohjanmaan rapin.”, kertoo Huutis.

”Tässä on monet asiat yhdistyneet, on eri tyylejä, on old school -räppäreitä ja new school autotunea käyttäviä poppiräppäreitä. Aivan eri tyyppejä, mutta sitten jengi yhdistyy siellä (sessareissa) ja rupee collaboimaan”, kuvailee Pasanen Etelä-Pohjanmaan rap-yhteisön toimintaa.

Yhdistävänä tekijänä on tekstivetoisuus ja Etelä-Pohjanmaan murre. Ryhmän ympärille on syntynyt yhteisö, joka kasvaa ja kehittyy koko ajan. Ryhmä nostaa myös esiin muita ryhmän räppäreitä esim. Haapasen Ossin, joka on tuonut ”hullun määrän” uusia räppäreitä mukaan sekä ryhmän ”nuoren pyssyn” Piden, johon kuulemma kannattaisi laittaa rahansa kiinni, jos tulevaisuuden menestyjiä kaavaillaan. Häjyjen jäsenet eivät toisiltaan kehuja säästelleet ja heidän sanailustaan paistaa tietynlainen aito veljeys ja yhteinen missio. He haluavat tuoda eteläpohjalaisen äänen koko Suomen tietoisuuteen.

Yhteistyö muiden alueen räppäreiden kanssa on luonut uusia mahdollisuuksia, ja Häjyt on onnistunut yhdistämään eri tyylejä ja taustoja yhdeksi suureksi liikkeeksi. Tavoitteena on, että pohjalaiset rap-artistit nostavat toisiaan ja marssivat yhdessä kohti valtavirtaa.

”Kaikki haluaa, että kaikki onnistuu. Jos yks äijä menee läpi tonne valtavirtaan ja jengi saa tietää, niin se on ihan tähdenlento-keissi. Mut jos kakskyt tyyppii painaa sillai, et ensimmäinen menee ja pitää ovee auki ja sieltä tulee 19 jussipaitaa perässä, niin jossain vaiheessa joku on sillai, et ketä vittu noin?”, Kullervo kertoo.

”Me halutaan, että kaikki Pohjanmaalta tekevät yhteistyötä. Pohjanmaan rap ei ole vain meitä. Se on monenlaista porukkaa, ja yhdessä me pystytään rakentamaan jotain isoa”, sanoo Otso. 

Tämä yhteisöllinen lähestymistapa on ollut keskeinen osa Häjyjen menestystä. Häjyt-kollektiivi on esimerkki siitä, kuinka merkityksellistä musiikki voi olla monella tasolla. Yhteisöllisyydessä on voimaa, vimmaa ja aitoa pohjalaista asennetta, joka puhuttelee niin lavalla kuin studiossa. Heidän matkaltaan voi odottaa paljon, ja on selvää, että Häjyt eivät luovu missiostaan ensimmäisestä eteen tulevasta vaikeudesta.

”Tukka Takana” – uutta musiikkia, TikTok-ilmiö ja lisää suunnitelmia

Häjyt julkaisi toisen singlensä ”Tukka Takana” 21.3.2025. Kappale on entistäkin isompi, itsevarmempi ja voimakkaampi. ”Tukka Takana” jatkaa edeltäjänsä linjaa, mutta sisältää vielä enemmän asennetta ja voimaa. Se on vahva voittobiisi, joka ei pyydä anteeksi mitään, vaan toistaa Häjyjen periksiantamatonta pohjalaisuutta ja nousujohteisuutta. Biisin soundi on klubiräppiin nojaavaa ja siinä kuullaan myös vaikutteita mafia-elokuvista, mikä tuo kappaleeseen omanlaistaan elokuvallista tunnelmaa.

TikTok on ollut tärkeä kanava Häjyille, ja heidän seuraajamääränsä on kasvanut huimasti. Yhtye on saanut paljon näkyvyyttä erityisesti pohjalaisaiheisilla sketsi- ja murrevideoilla. ”Pohjalaiset sanat” -videoiden sarja on saanut erityisesti nuorison innostumaan murteen käytöstä ja vahvistanut kotiseutuylpeyttä.

Häjyt on vasta alussa. Heidät kannattaa ottaa seurantaan ja seurata ryhmän uusia suunnitelmia reaaliajassa suoraan myrskyn silmästä. 

Seuraa Häjyjä somessa:

Lopuksi, jos et ole vielä kuullut ”Hulluu ja Häjyy” tai ”Tukka Takana” -biisejä, niin täältä pääset ne kuuntelemaan:

Haastattelu ja teksti: Satumaa Veikkola
Kuva: Verneri Klemettilä
Julkaistu: 21.3.2025