Tamperelainen Samuli Peltola tunnetaan alternative metallia soittavasta Medeia-yhtyeestä, sekä hiljattain julkaistusta sooloprojekti Sirkuit Preikeristä.
Artikkelikuva: Jere Häkkinen.
Hämeenlinnan metal/ -deathcore -ylpeys What Awaits Us värväsi taannoin PK-sektorin örinäpiireistä tunnetun Aleksi Kiianlehdon uudeksi keulakuvakseen. Tämän sortin modernia metallia ei Suomessa liiemmälti tehdä, joten odotan innolla että nuoret miehet saavat uutta matskua eetteriin.
Niin ikään ystävistäni koostuva Tamperelainen Skein suorittaa parhaillaan mielenkiintoista kasvutaivalta. Näin porukan elävänä elokuun lopulla mansesterissa ja vaikka tunsin bändin entuudestaan hyvin, niin tällä kertaa jokin loksahti. Homma on aina ollut älykästä, mutta nyt bändin omaleimainen persoona alkaa paistaa läpi. Odottelen heiltäkin uutta todennäköisesti hienosti konseptoitua tuotantoa.
Hetki sitten ensimmäisen soolosinkkunsa julkaissut Esa Uusimaa (Rain of Acid jne.) elää jonkinasteisessa ajallisessa symbioosissa mun Sirkuit Preiker -sooloprojektin kanssa. Melkein kaikki tehdään itse ja aihioita, soundeja sekä tietysti valmiita tuotoksia fiilistellään yhdessä. Crowenin ykkössinkku on todennäköisesti vain pintaraapaisu kaikkeen siihen mitä mieheltä sopii odottaa.