Stepa, eli Joni Stenberg on suomalainen rap-artisti, jonka hyväntuulista musiikkia on kuultu jo vuodesta 2008. Sodankylästä lähtöisin oleva Stepa saa vuoron suositella omia suosikkejaan kotimaisesta undergroundista.
Joku Iiris – Lääkkeet
Kiehtova laulu, jonka ystäväni Ville esitteli minulle. Tarinan henkilö yrittää selvästi korjata elämänsä epäkohdat vain ja ainoastaan lääkkeiden avulla. Hän voisi avata verhot, liikkua, joogata tai tehdä mitä tahansa sellaista, joka lopulta toisi mielihyvää, mutta hän valitettavasti ajattelee lääkkeillä korjaavansa kaikki hänen mieltään painavat ongelmat. Toivon, että hän avaisi myös ne verhot ja huomaisi kaiken muun hyvän mitä elämällä olisi tarjota.
Hobo News – Junan tuomat
Tämä vie minut takaisin kotikonnuille. Haluan tanssia ja miettiä kuinka hyvässä paikassa sain viettää lapsuuteni. Kotipaikkakuntani Sodankylä on kaunis, Sodankylä on nätti ja minä juhlin jokaista hetkeä, jonka siinä kylässä saan viettää. Siellä minä sain kokea ensimmäisen kerran rakkautta.
Jukka Takalo – Suomi
Mikäli minä joku päivä polvistun ja rukoilen niin tämä olkoon virsi, jota laulan. Täyden kympin kappale minun kirjoissani.