Soolouransa jo 10 vuotta sitten aloittanut muusikko Vælimaa kertoi Promoamolle kuulumisiaan. Samalla sukellettiin lauluntekijän pitkään historiaan musiikin parissa.
Miten innostus musiikkia kohtaan syttyi?
Musiikki on ollut elämässä aina läsnä. Olen 80-luvun MTV:n ja Sky Channelin kasvatti ja tuli kuunneltua kaikenlaista musiikkia. Isällä oli Juice Leskinen Grand Slamin ’Pyromaani palaa rikospaikalle’ ja ’Yölento’ -vinyylit. Niistä voi puhua ensimmäisinä albumikokonaisuuksina, joita kulutin puhki. Niistä tuli se idea, että tätähän vois tehdä itse ja muistan, kun veljen kanssa leikittiin tennismailat kitaroina. Leikkinä se jatkui ala-asteella, kun tehtiin kaverin kanssa omaa räppiä. Olin kuunnellut mm. N.W.A:ta, Public Enemyä ja De La Soulia ja kova sanoma puhutteli, mutta toki tekemiseen vaikutti myös kotimaiset tekijät, kuten Raptori ja Pääkköset. Räpin suurkulutuksellinen kuuntelu jäi noihin vuosiin, mutta tarve saada kerrottua asioita ja välittää teemoja säilyi. Edelleen omissa kappaleissa ja levyissä pitää olla jokin juttu, että se puhuttelee itseäni. Toki on eri asia, miten se välittyy kuulijalle. En kuitenkaan selitä auki ihan kaikkea.
Mikä oli seuraava askel räpin jälkeen?
Kokeilin isoveljen akustista kitaraa, mutta aluksi siitä soittamisesta ei meinannut tulla mitään. Aloin kuitenkin kirjoittamaan omia tekstejä ja innostuin myöhemmin uudestaan kitaran soittamisesta. Rytmi-instituutti tuli kuvioihin jo aikaisessa vaiheessa, kun kävin ’94 saman räppikaverin kanssa Heikki Salon lyriikkakursseilla. ’96 tein ensimmäisen keikan Ylistarock-kesätapahtumassa. Olin silloin täysikäisyyden kynnyksellä ja esitin omia biisejä yksin baarijakkaralla istuen ja akustisella kitaralla soittaen. Pari tyyppiä tuli keikan jälkeen kysymään pistetäänkö bändi pystyyn. Vastasin kyllä ja Stigma syntyi. Yhtye oli hajotessaan 10 vuotta myöhemmin jalostunut paljon kokoonpanoltaan ja soundiltaan.
Milloin Ylistaro jäi taakse?
Muutin ’98 Seinäjoelle ja samassa kerrostalossa asuva henkilö näki mut kantamassa kitaralaukkua. Hän kysyi olinko muusikko ja päädyin hänen asuntoonsa soittamaan. Muutaman viikon päästä liityin Pikkupaha-bändiin ja julkaistiin kolme levyä vuosien aikana. Oltiin myös molemmilla kokoonpanoilla Rytmi-instituutin Promo2000-hankkeessa, jossa meiltä oli biisit kokoelmalevyllä. Stigma ei ikinä julkaissut kuin sinkkuja ja EP:eitä ja vasta myöhemmin 2015 koostin niistä kokoelma-ajatuksella Kosto-pitkäsoiton. Stigman hajoamisen jälkeen jatkoin silloisen basistin kanssa musiikin tekemistä. Tästä yhteistyöstä muodostui Frankin Parantola, johon saimme myös kaksi kokenutta muusikkoa mukaan. Sillä kokoonpanolla tehtiin yksi pitkäsoitto ja pari singleä. Se bändi ei ole vieläkään virallisesti hajonnut, mutta yhteisen ajan löytäminen oli vaikeaa. Itselläni oli paljon intoa tehdä musiikkia, joten aloitin sooloprojektin 2014. 2014. Toki siinä välissä soitin muissakin kokoonpanoissa ja mm. Hamilton Groove nimisen orkesterin kanssa teimme kaksi levyä ja pari muuta pienempää julkaisua.
Miten Vælimaan soundi muodostui?
Se on kehittynyt tässä levy kerrallaan. ’Hirttäydyn huvimajaan’ on äänitetty autotallissa ja se oli henkilökohtaisella tasolla ikään kuin päänavaus. Rapsuttelin akustista kitaraa ja lisäilin taustalle sitten vähän tuotantoa. Ajatuksen tasolla ’Horisonttia’ pidän varsinaisena ykkösalbumina ja siinä on sitä proge-kulmaa eli pitkiä kappaleita, jotka rakentuvat hissukseen. Ei mennä poppikaavan mukaan, vaan tarina edellä. ’Vielä täällä melkein poissa’ on suoraviivaisempi ja sovitukset lyhyempiä. Loop-elementit tuovat sitä ehkä lähemmäs nykypäivää, mutta haluan kuitenkin, että laulu itsessään on aina ensimmäisenä ja tuotanto vain tukee sitä. Horisontti-levyn jälkeen lähdin kehittämään itseäni Rytmi-instituutin Luomus-projektin kautta ja samoihin aikoihin pääsin Kokkolan konservatoriolle musiikintekijä-linjalle. Siellä opiskelin muusikon opintojen lomassa musiikintekemistä ja uutena instrumenttina pianoa ja pari vuotta olen nyt sitä soittanut. Ensimmäisen pianokeikan tein viime syksynä Kalevan Navetassa. Nyt soolokeikkoja pianon kanssa on takana useampi.
Paljonko Vælimaan musiikissa on muiden kädenjälkeä mukana?
Se vaihtelee levykohtaisesti. Horisontti-levylle sovitettiin bändin kanssa kappaleet ja äänitettiin. Vielä täällä melkein poissa -levyllä tein itse melkein kaikki sovitukset. Esimerkiksi sama rumpali on soittanut kaikki rummut tähän mennessä julkaistuissa Vælimaan biiseissä ja on mukana live-kokoonpanossa myös ja tätä kautta on vaikuttanut sovituksiin merkittävästi. Toki pohjaksi yleensä teen koneella jonkinlaisen rytmin tai rummut malliksi, että idea välittyy. Livebändi eroaa vähän siitä ketkä soittaa levyillä. En lähde livenä apinoimaan liikaa sitä levyn musiikkia, vaan rakenteet saattavat elää ja bändissä on soittajia, jotka pystyvät siihen myös reagoimaan livenä.
Olet painattanut fyysisiä julkaisuja levyistäsi. Kuinka tärkeänä pidät vinyylejä?
Erittäin tärkeänä. Muistan, kun ysärillä cd:t tuli isommin, niin veli myi kaikki vinyylinsä pois ja itse en myynyt ainuttakaan. Edelleen on kaikki kersasta asti hankkimani levyt säilössä ja vinyyliä, kasettia ja cd:tä on ripakopallinen. Omasta musiikista pitää olla joku jälki, ettei ne ole vain jossain pilvessä ja sitten, kun aurinko sammuu, ne katoaa sieltä. ’Hirttäydyn huvimajaan’ on julkaistu kasettina ja ’Horisontista’ ja ’Vielä täällä melkein poissa’ -levyistä on vinyylipainokset. Myös Uimahuoneessa-EP:stä on tulossa vinyylipainos.
Miten pidät luovuutta yllä?
Viimeisten vuosien aikana olen kalenteroinut itselleni aikaa luovaan työhön. Ennen sitä teki aina, kun oli semmoinen fiilis ja se ei ollut nykyiseen tahtiin verrattuna yhtä aktiivista. Nyt kirjoittaminen on jatkuva prosessi ja teen kaikki jutut jollakin asteella loppuun saakka. Jos ne ei siinä hetkessä tunnu ”lähtevän”, niin hyppään sitten jo seuraavaan projektiin. Jotkut teksteistä on niin sanottuja ”aamusivuja”, joita en ole miettinyt kovinkaan paljoa kirjoitushetkellä, vaan antanut tulla. Niihin on hyvä sitten myöhemmin palata ja huomata, että joku tekstinpätkä sopiikin johonkin valmisteilla olevaan kappaleeseen. Pidän kirjoitusmoottoria jatkuvasti käynnissä ja tartun asioihin, mitä ympärillä näen.
Kuinka tärkeä luonto sinulle on taiteilijana?
Oleellisen tärkeä. Tykkään kierrellä metsässä eväslaukun kanssa. Kesälomalla kävin esimerkiksi kaverin luona Kuopiossa ja oli aivan mahtavaa, kun niiden perheellä on oma saari ilman moderneja mukavuuksia. Se oli hyvä paikka jarruttaa päätä.
Mitä teosta pidät henkilökohtaisesti erityisen onnistuneena?
Oon usein käyttänyt ilmaisua ”artisti/taiteilija on aina juuri niin mielenkiintoinen, kuin hänen viimeisin julkaisunsa”. Seuraava järjestyksessään neljäs Vælimaa levy on jo esituotantovaiheessa ja juttelin äskettäin seuraavan levyn tuottajan kanssa meidän edellisestä yhteisestä projektista Frankin Parantolasta ja mietittiin, että se on kestänyt hyvin aikaa, vaikka se silloin ei ehkä tuntunut siltä. Jotain onnistumisia siellä oli kuitenkin. Soololevyistä ’Vielä täällä melkein poissa’ on kokonaisuutena onnistunut. Pieniä juttuja toki aina jää, jotka olisi voinut ehkä tehdä toisinkin, mutta niitä on turha murehtia jälkeenpäin.
Onko tuosta levystä jakamisen arvoisia ajatuksia tai kokemuksia, mistä se kumpusi?
Levy on osa henkilökohtaista surutyötä. Kaksi vuotta sitten iäkäs isoäitini menehtyi ja kuolinvuoteella päässäni pyöri ajatus ”hän on vielä täällä, melkein poissa”. Siksi levy käsittelee elämää ja kuolemaa ja oman suhteen miettiminen näihin on kantava teema. Esimerkkinä levyn kappaleista ’Valo virtaa vastaan’ on kahdeksan vuotta vanha biisi, joka odotti aikaansa ja sopi tämän levyn teemaan hyvin. Ja mm. ’Karkuri’ kappaleessa kertoja hamuaa tulevaisuuteen tai murehtii menneitä, mutta ei elä tässä hetkessä.
Onko sulla mitään erityisiä keikkamuistoja?
Stigman kanssa päästiin kiertämään isojenkin bändien kanssa, kuten Trio Niskalaukaus, Kotiteollisuus, Mokoma ja Disco Ensemble. Esiinnyimme valtakunnan silloisilla ykkösklubeilla, kuten Tampereen Klubi tai Nosturi ja Tavastialla lämmiteltiin Maj Karmaa ja erityisesti Stigman kanssa saimme esiintyä myös isoilla festareilla, kuten Provinssirock ja Ilosaarirock jne. Silloin nuorena poikana ne oli isoja ja mahtavia kokemuksia, mutta en ehkä osannut nauttia niistä täysillä. Se oli ehkä enemmän jännityksen kautta suorittamista. Iän myötä oon oppinut nauttimaan joka hetkestä ja oppinut jännittämään positiivisella tavalla.
Olet kirjoittanut muillekin musaa. Kuinka luontevaa se on?
Ei voi sanoa, että muille kirjoittaminen olisi luontevaa. Sitä on täytynyt hieman opetella. Esimerkiksi RandoMillan Vaistonvarainen-kappale syntyi Luomus-kurssilla. Sitten on niitä projekteja, jotka eivät ole vielä konkretisoituneet. En ole kovinkaan ahkera verkostoituja, niin niitä tilaisuuksia ei tule kovinkaan paljon. Kirjoitan biisit nykyään aina kerralla loppuun ja välillä on myös niitä biisejä, joita en itse ainakaan tällä hetkellä halua tai aio laulaa. Näitä tekstejä tai kokonaisia kappaleita sitten tarjoan muille esitettäväksi, jos sellainen tilaisuus tulee.
Mikä erottaa nämä tekstit toisistaan?
Omia kappaleita ei tarvi niin paljoa miettiä. Ne tulee jotenkin jo luonnostaan omaan suuhun sopiviksi. Muille tehtyjä tekstejä tulee pohdittua enemmän. On enemmän kysymyksiä siitä, mistä kappale kertoo. Toki myös se, jos/kun on tavannut henkilön, jolle biisiä kirjoittaa helpottaa prosessia. Jotain projekteja on ollut, joissa on saanut sähköpostitse leadin ja vähän ideaa ja artistin julkisuuskuvan. Nämä kappaleet saattaa jäädä vähän kädenlämpöiseksi. Helpompaa on tavata ihminen ja sen pohjalta ammentaa fiilistä ja kirjoittaa tekstiä.
Eli kappaleet rakentuvat teksti edellä?
Kyllä. Tekeillä olevan levyn aloituskappaleen ’Siluetin’ pianoharmonia syntyi junamatkalla Kokkolaan. Kun pääsin pianon ääreen ja hain sointuja, teksti lähti tulemaan heti samassa tilanteessa. Sitten esimerkiksi ’Uimahuoneessa’ syntyi junamatkalla takaisin Seinäjoelle selatessa lehteä, jossa mainittiin uimahuone. Aloin miettiä, mitä uimahuoneessa tapahtuu ja teksti muodostui siinä matkan aikana ja melodia tuli samalla. Eli joihinkin biiseihin rakentuu yhtäaikaa melodia ja sanat. Useissa kappaleissa kuitenkin on pelkkä teksti ensin, johon rakentuu sävel myöhemmin tekstin kautta.
Millaista musiikkia on tulossa seuraavaksi?
Horisontti – ensimmäinen luku- albumin kirjoitin alun perin trilogiaksi ja julkaisematta on vielä kaksi kokonaisuutta; ’Toinen horisontti’ ja ’Horisontti -viimeinen luku-’. En tiedä julkaisenko niitä koskaan. Eri teemat puhuttelevat itseäni tällä hetkellä enemmän. Nyt, kun elämä ja kuolema on käsitelty, haluan käsitellä rakkautta. Sen ympärillä pyöritään seuraavaksi, mutta ei ehkä niin perinteisellä tavalla. Biisit on valittuna ja yksi kappale on jo 10 vuotta vanha alun perin Frankin Parantolalle kirjoittamani laulu, josta olen muokannut säkeistöjä ja melodiakulkua. Muuten levy on muodostunut tässä kolmen vuoden aikana. Loppuvuodesta albumi äänitetään ja sen julkaisu tapahtuu vuoden 2025 aikana. Ennen seuraavaa levyä tulee parikin singleä, jotka ei tule levylle. ’Mantra’ on nyt julkaistavan biisin nimi. Ollaan tehty se Jukka Karpin kanssa ja se on hieman erilaista, mihin kuulijat ovat tottuneet Vælimaalta. Mantra julkaistaan Karpo & Vælimaa yhteisjulkaisuna.
Kuuntele ’Mantra’ alta.
Vælimaa linkit
https://www.instagram.com/vaelimaa/
https://www.facebook.com/vaelimaa/
Artikkelikuva Jaakko Karppinen