Musavinkkejä muusikoilta #5: Ben Varon

Ben Varon soittaa kitaraa Oceanhoarse-yhtyeessä. Jotkut saattavat muistaa hänet
myös Amoralin riveistä. Tiukan keikkakunnon maineessa oleva bändi on
julkaissut ensimmäisen pitkäsoittonsa livealbumin muodossa kesäkuussa.
Varon esittelee seuraavaksi mainitsemisen arvoisia raskaamman musiikin
edustajia.

Dirt – Driftaway

”Heittämällä paras uusi rokkibändi piitkään aikaan. Tässä on ns. koko paketti
kasassa: kova laulaja, biisintekotaito, älytön kitarakaksikko ja koko bändillä kauhea
tekemisen palo. Bändillä on myös raskaampaa tuotantoa, mutta jotenkin juuri tämä
Driftaway osui ja upposi mulle koviten, mahtava hard rock-biisi!”

 

Daimonic – The Grand Ascension

”Ei mennyt kuin vuosikymmen että saatiin Mikko Salovaaralta uutta tuotantoa
Kiuas-yhtyeen hajottua! Diggailin suuresti Mikon kitaransoittoa ja erityisesti
biisinkirjoitustaitoa ja melodiatajua jo Kiuas-vuosina, ja Daimonicista tunnistaa
hienosti tekijänsä samantien. Odotan innolla että näen bändin livenä!”

Church of the dead – Rat King (The Bringer of Plague)

”Rehellisyyden nimissä en juuri kuuntele nykyään death metalia, mutta tämä biisi
kolahti kovaa! Raskas, ahdistava ja tunnelmallinen samaan aikaan, eli metallia
parhaimmillaan!”

Wake Up Frankie – The Texorcist

”WUF on yksi kovimmista uusista nimissä Suomen metallikentällä, ja bändin kitaristi
Vesku yksi mageimpia soittajia tällä hetkellä. Jätkillä on hyvää bileheviä, ja The
Texorcist on mielestäni ryhmän onnistunein biisi tähän mennessä!”

Musavinkkejä muusikoilta #4: Iiro Rantala

Iiro Rantala on palkittu suomalainen jazz-pianisti ja säveltäjä. Tv:stäkin tuttu Rantala on säveltänyt musiikkia lukuisiin elokuva- ja teatterituotantoihin. Nyt on hänen vuoronsa esitellä kotimaisia artisteja, jotka ansaitsevat paikkansa framilla. 

 

Ida Elina


”Mahtava popkanteletar. Upea ääni. En ole kuullut kenenkään aikaisemmin tekevän tätä yhdistelmää eli popbiisejä kanteleen kanssa. Säveltää myös omia lauluja.”

AbOy Möljökki Ltd


”Milo Mäkelän uusi rockbändi. Taitavaa ja rehellistä rokkia. Loistava energia ja vimma. Hienoja biisejä ja Milon ääni on todella vangitseva.”

Peela

 

”Uusi kotimainen jazz fusiobändi. Johannes Granroth tekee biisit ja liidaa tätä ryhmää. Sävellykset ovat parasta A-ryhmää ja yhteissoitto pelaa.”

Musavinkkejä muusikoilta #3: Stepa

Stepa, eli Joni Stenberg on suomalainen rap-artisti, jonka hyväntuulista musiikkia on kuultu jo vuodesta 2008. Sodankylästä lähtöisin oleva Stepa saa vuoron suositella omia suosikkejaan kotimaisesta undergroundista.

Joku Iiris – Lääkkeet

Kiehtova laulu, jonka ystäväni Ville esitteli minulle. Tarinan henkilö yrittää selvästi korjata elämänsä epäkohdat vain ja ainoastaan lääkkeiden avulla. Hän voisi avata verhot, liikkua, joogata tai tehdä mitä tahansa sellaista, joka lopulta toisi mielihyvää, mutta hän valitettavasti ajattelee lääkkeillä korjaavansa kaikki hänen mieltään painavat ongelmat. Toivon, että hän avaisi myös ne verhot ja huomaisi kaiken muun hyvän mitä elämällä olisi tarjota.

 

 

Hobo News – Junan tuomat

Tämä vie minut takaisin kotikonnuille. Haluan tanssia ja miettiä kuinka hyvässä paikassa sain viettää lapsuuteni. Kotipaikkakuntani Sodankylä on kaunis, Sodankylä on nätti ja minä juhlin jokaista hetkeä, jonka siinä kylässä saan viettää. Siellä minä sain kokea ensimmäisen kerran rakkautta.

 

Jukka Takalo – Suomi

Mikäli minä joku päivä polvistun ja rukoilen niin tämä olkoon virsi, jota laulan. Täyden kympin kappale minun kirjoissani.

Musavinkkejä muusikoilta #2: Teemu Bergman

Monessa punk-liemessä marinoitu Teemu Bergman on tuttu mm. yhtyeistä Pää Kii, Kakka-hätä 77, Juice Normaali ja Myrkky-Käärme.
Tällä viikolla hän saa luvan esitellä lupaavia suomalaisia artisteja ja yhtyeitä. 

Lapsuus – Autolla mereen

Hemmo Raunio – Shakaalit

Punainen planeetta – Mikä vaan

 

GeneralsMy life is a mess 

 

Lasten Hautausmaa – Keltainen pihlaja

Puhelinseksi – Missä sä oikein oot

 

Kollaa kestää – Jäähyväiset aseille (Uusintapainos ilmestyi 12.6. ja voit tilata sen esim. Levykauppa Äxästä)

 

Listan ulkopuolelta Bergman halusi lisätä vielä kaksi bonusta: 

Pete TNT Band

Kiss Disease

 

Musavinkkejä muusikoilta #1: Ringa Manner

The Hearing/Ringa Manner

Popimpaa indie-osastoa artikkelisarjassamme edustaa Ringa Manner. Sooloartistina hänet tunnetaan nimellä The Hearing, ja hän kuuluu myös Ruusut- ja Pintandwefall-yhtyeisiin.

“Duoja ja sooloprojekteja! Häpeilemätöntä kavereiden projektien puffausta! Loistavaa omaäänistä ja omaehtoista kotimaista musiikkia! Kunnon artisteja hemmetti!

Ninni Forever Band
Muusikko-kuvataiteilija Ninni Luhtasaaren soolobändin uusi levy julkaistiin maaliskuussa 2020. Korona vei keikat ja huomion toisaalle erinomaisesta levystä. Ei käy päinsä! N4EB:n diskografia kertoo jatkuvalla matkalla olevasta upeasta artistista. Ensimmäinen levy ’Ninni Forever Band’ oli soolobiisejä englanniksi, toinen levy ’Lätäkössä’ vaihtoi soolobiisien kielen suomeksi, ja kolmas levy ’Uusi Yhtye’ on äänitetty bändikokoonpanolla.
Spotify:

Nisa
R&B-kuningatar Helsingistä, jonka lauluääni on silkkaa hunajaa. Nisa oli osa nyt jo lopettanutta AK-duoa B.W.A.n kanssa, ja he taas olivat molemmat mukana D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivissa. Kollektiivin viimeinen keikka soitettiin Helsingin Juhlaviikoilla täydessä Huvilateltassa elokuussa 2019.

Youtube: (Clueless)

Spotify: (Clueless / Trip)

Spotify: (Mr Miyagi)

 

Keliel
Olin pari biisiä kuullut jo edeltävänä kesänä, mutta aivan viimeistään talvella 2019 kun näin Helsingissä asuvan Eliel Tammiharjun sooloaliaksen, Kelielin, keikan Oulussa, olin täysin myyty. Upeita biisejä, upea esiintyjä, kokonaisvaltaista taidetta huhhuh!

Spotify:

Youtube: https://www.youtube.com/user/TheKellielli/videos

 

Thiam Gabriel
Nuori upeaääninen laulaja-lauluntekijä Helsingistä. Innolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tälle ihanalle tyypille.

KO:MI
Sanna Komin sooloprojekti KO:MI lämmittelee syksyllä julkaistavan toista levyään ensimmäisellä singlejulkaisulla. Liquid Walls -biisin Thelma & Louise -henkinen musiikkivideo on Heta Saukkosen käsialaa.

Spotify:

Youtube:

Elia
Elia on helsinkiläisen Elias Riipisen sooloprojekti. Elias on soittanut mm. viuluja monenkin bändin riveissä, esim. The Holyssä ja Lac Belotissa. Huhtikuun alussa 2020 Elia toteutti upean livevedon etänä vierailevien ystävien ja vähäeleisten projisointien kera.
Youtube:

Rules
Iiti Yli-Harjan ja Sarra Keppolan muodostama synapop-duo. Keppola kirjoittaa biisien lyriikat kirjallisuuteen nojaten, kuvitellen tarinoille uusia puolia sellaisten hahmoien näkökulmista, joita ei alkuperäisteoksissa välttämättä kuulla.

Spotify:

Youtube:

KKONE
Ninni Luhtasaari ja Iiti Yli-Harja ovat toteuttaneet jo pitemmän aikaa muhineen ideansa duosta nimeltä KKONE. Kokoonpanon tuore EP syntyi Ninnin demoista ja Iitin koneaiheisista lauluista.

Soundcloud: