
Oletko artisti tai edustatko yhtyettä, jonka tavoitteena on kansainvälistyä? Oletko julkaissut musiikkia, jolla on kuulijoita ympäri maailmaa? Oletko tai onko yhtyeesi keikkaillut Suomessa, mutta tavoitteena on päästä esiintymään myös ulkomaille? Entä millaisin konkreettisin askelin ulkomaille kannattaa pyrkiä?
Hae mukaan maksuttomaan koulutukseen, jossa pureudutaan kansainväliseen keikka- ja kiertuetoimintaan!
Kansainvälistyminen on monen artistin haave, mutta kuinka se käytännössä tapahtuu? Kansainvälinen keikka- ja kiertuetuotanto -koulutus on vajaan vuoden mittainen koulutus artisteille tai yhtyeille, joiden tavoitteena on kansainvälistyä ja keikkailla ulkomailla. Koulutus tarjoaa valmennusta kansainvälisen toiminnan käynnistämiseen ja ammattilaisen vinkkejä sen edistämiseen. Koulutuksessa tavoitteena on luoda suunnitelma ja konkreettiset askelmerkit artistin tai yhtyeen kansainväliselle toiminnalle ja myös ryhtyä edistämään suunnitelman toteutumista käytännössä.
Kurssin kouluttaja
Kurssin kouluttajana toimii Riku Pääkkönen. Erityisesti metalli- ja rock-musiikkiin keskittyneen Spinefarm Records -levy-yhtiön perustaja ja nykyisin Ranka Kustannuksen johtajana toimiva Pääkkönen on tunnettu rehellisenä mutta reiluna musiikkialan ammattilaisena, jolla on musiikkibisneksen osaaminen hallussa. Pääkkönen on työskennellyt monien kansainvälisesti menestyneiden yhtyeiden, kuten Nightwishin, Children Of Bodomin ja Blind Channelin kanssa.
Koulutuksen kustannukset
Koulutus on osallistujille maksuton, mutta kansainvälisen toiminnan käynnistämiseen ja oman uran edistämiseen liittyvät toimenpiteet voivat aiheuttaa osallistujille kuluja.
Koulutuksen rahoittaa Klusteri-hanke. Klusteri-hanke on Euroopan unionin osarahoittama projekti, joka pyrkii kehittämään yhtenäisempää musiikkialaa ja tuomaan uusia innovaatioita alalle. Hankkeen osarahoituksesta vastaavat myös Seinäjoen kaupunki, Kuortaneen säästöpankkisäätiö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja Rytmi-instituutti.
Opiskelijahaku ja hakuohjeet
Koulutukseen voi hakea yksittäisenä artistina tai yhtyeenä. Hakijalta tulee löytyä julkaistua musiikkia ja aitoa halua sekä resursseja edistää omaa uraa kohti kansainvälistymistä. Koulutukseen valitaan hakemusten perusteella max 6 artistia/yhtyettä.
Lue lisää koulutuksen sisällöstä ja aikatauluista ja hae mukaan osoitteessa: https://rytmiakatemia.fi/courses/kansainvalinen-kiertue-ja-keikkatuotanto
