Etsimme kahta artistia tai yhtyettä!

Rytmi-instituutti tarjoaa Taiken ja Roadmanual-hankkeen avustuksella kahdelle hiphopia tai elektronista musiikkia tekevälle artistille/yhtyeelle mahdollisuuden hioa omia biisejään tuottajan kanssa. Artisti saa ohjausta ja vinkkejä kolmessa henkilökohtaisessa tapaamisessa tuottajan kanssa. Ohjauksen tavoitteet sovitaan tuottajan kanssa ja biisejä hiotaan artistin ehdoin.

Tuottajana toimii Alpo Nummelin, joka on kokenut musiikintekijä, tuottaja, äänityöpajaohjaaja sekä valo- ja äänisuunnittelija. Hänen tuotantonsa kattaa niin elektronista pop musiikkia, kokeellista äänitaidetta kuin hip hopia. Hänet tunnetaan muusikkona mm. Cityman, Elanoora Rosenholm ja Zebra and Snake yhtyeistä. Viime vuosina hän on kohdistanut tuotantoaan voimakkaasti urbaanien hip hop biittien puolelle tehden yhteistyötä mm. Asan ja Tommishockin sekä Lauri Ainalan kanssa.

Tapaamiset järjestetään marras-joulukuussa Seinäjoella.

Hae mukaan, mikäli sinulla on:
• Biisimateriaalia, jota hioa
• Tavoite biisien suhteen (esim esimerkiksi studioon meneminen ja biisin julkaiseminen)
• Ainakin hieman aiempaa kokemusta biisien tekemisestä ja äänittämisestä

Mikäli kiinnostuit, laita meiliä osoitteeseen: toimisto@rytmi-instituutti.fi.

Liitä mukaan lyhyt esittely ja linkki musiikkiin tai videoon.

Complete Vocal Technique – laulutekniikan peruskurssi la-su 18-19.11.2017

Suosittu tekniikka-kurssi palaa jälleen!

Seuraava Wonder Voice, Complete Vocal Technique – laulutekniikan peruskurssi pidetään la-su 18-19.11.2017. Opettajana Valtuutettu CVT opettaja Satu-Maarit Veikkola.

Kaksipäiväinen laulukurssi pidetään Seinäjoella Rytmi-Instituutin tiloissa, osoitteessa Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki. Molempina päivä opetusta on klo 10.00-17.30.

Kurssilla käydään läpi Compele Vocal Techniquen perusteet yhdessä eri tekniikoita kokeillen. Tutuksi käyvät terveen äänenkäytön perusteet, moodit, äänenvärin muuntelu ja erilaiset tehosteet. Opit erottamaan äänentuotannosta eri elementit ja pystyt siten luomaan oman soundisi eri äänenkäytön elementtejä yhdistelemällä. Complete Vocal Techniquen periaatteisiin kuuluu, että opettaja kunnioittaa opiskelijan omaa makua äänenkäytössä. Laulaja päättää itse miltä haluaa kuulostaa ja tekee omat taiteelliset valintansa.

Ohjelma:

Lauantaina luento- ja workshop-osuudet:
• yleisesti CVT:stä
• kolme yleisperiaatetta
• äänimoodit (Neutral, Curbing, Overdrive, Edge)
• perehdytään tekniikoiden teoriaan käytännönläheisesti
• äänenvärit ja tehosteet

Sunnuntaina Master Class –sessiot

Osallistumismuodoksi voit valita joko aktiivioppilaan tai passiivioppilaan. Aktiivioppilas työstää sessiossa itse valitsemaansa kappaletta taustanauhan tai säestäjän avustuksella. Hän voi itse valita mitä tekniikan osa-aluetta haluaa harjoitella esim. mikrofonitekniikka, rytmiikka, tulkinta ja esittäminen.
Aktiivioppilas saa henkilökohtaista ohjausta Master Class – sessiossa ja passiivioppilas seuraa opetusta ja tekee harjoituksia yhdessä ryhmän kanssa.

Passiivioppilaana sinulla on mahdollisuus tutustua tekniikkaan syvällisesti ja koettaa eri tekniikoita läpi ilman yksin muiden edessä laulamista. Opetus tapahtuu vuorotellen muiden seuratessa prosessia. Tämä on havaittu tehokkaaksi tavaksi oppia tekniikkaa käytännössä, vaikkei itse olekaan sillä hetkellä lauluvuorossa.

Aktiivioppilaita otetaan korkeintaan 10, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Hinnasto:

Aktiivioppilas 80€ (opiskelijat 70€)
Passiivioppilas 60€

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen osoitteeseen:
satumaa.veikkola[at]gmail.com

Kerro mailissa:
nimi
osoite
puhelinnumero
haluatko aktiivi- vai passiivioppilaaksi

Vastaamme kaikkiin kyselyihin ja ilmoittautumisiin nopeasi, kurssikirjeen lähetämme kaikille viimeistään ma 13.11.2017.
Varmistaaksesi paikkasi, maksa kurssimaksu ma 13.11. mennessä. Huom! Mahdolliset peruutukset viimeistään 16.11.2017 menessä tai veloitamme puolet kurssimaksusta.

Tili:
Rytmi-instituutin kannattajayhdistys ry
FI 60 4913 1420 0475 20
Viesti: CVT-peruskurssin maksu

Lisätietoja
Satu-Maarit Veikkola
info@wondervoice.fi
puh: 040 5777 926

Lauluklinikan järjestävät yhteistyössä Wonder Voice laulukoulu ja Rytmi-Instituutti.